
Olen taiteilija. Maalaan, kuvaan diginä, teen keramiikkaa, kollaaseja ja installaatioita. Musiikkia, laulua, performansseja. Tutkin todellisuuden eri kerroksia. Värähtelyjä.
Tämänhetkinen kiinnostukseni kohde on keramiikka, olen kädet kyynärpäitä myöten savessa tehnyt erilaisia kokeiluja ja opiskellut tätä hienoa taiteen ilmaisumuotoa, ikivanhaa tekniikkaa. Miten tehdä sitä, modernilla twistillä?
Työlleni on tunnusomaista kokeellisuus, maalauksellisuus ja eri tekniikoiden yhdistäminen. Ympäristö, jossa elän ja työskentelen, vaikuttaa taiteeseeni. Mentaalinen tukikohtani sijaitsee Harakan taiteilijatalossa, jossa minulla on pieni työhuone.
Olen puolikesy kulkukissa tai ehkä paljon omilla teillään tassutteleva kotikissa. Matkustaminen on välttämätöntä proteiinia aivoilleni, uudet asiat saavat minut innostumaan. Imen maailmalta vaikutteita elämääni ja taiteeseeni – kenties niiden välillä ei ole mitään eroa. Haluan olla vapaa valitsemaan mitä seuraavaksi teen tai jätän tekemättä, viihdyn risteyksissä ja otan tietoisia riskejä sukeltamalla uusiin asioihin.
Musiikissa erityinen kiinnostuksen alueeni on georgialainen polyfoninen laulu, joka on yksi maailman vanhimpia laulutraditioita. Se on vuonna 2008 lisätty UNESCOn ylläpitämään Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Meillä on ystävien kanssa ტევრი Tevri Ensemble -niminen lauluyhtye ja keikkailemme lähes aina, kun kutsu käy. Tule kuuntelemaan meitä keikalle!
TÖITÄ / SOME WORKS
UPCOMING! 2023
Taiteilijoiden saari 1 – 31.9.2023
HARAKKA – Île des artistes
Group Exhibition – ryhmänäyttely
————————————————————————————————
YEAR 2022
Kesänäyttely / Summer exhibition 23. – 28.8.2022
Soili Mustapää: Savesta olemme syntyneet /We are born of clay


@ Soili Mustapää 2022. Ceramic triptych.

@ Soili Mustapää 2022. Ceramic statue.

@ Soili Mustapää 2022. Ceramic statue.
SUPRA performance with TEVRI ENSEMBLE

Burgher’s House Museum, Helsinki

YEAR 2021
Soili Mustapää / kollaaseja Harakan saaren Kasematissa
Meren rannalle huuhtomia esineitä
Teosluettelo (.pdf)

YLE Radio Suomi 9.8.2021
Group Interview / ryhmähaastattelu: Sirkku Ala-Harja, Aoi Yoshizawa and Soili Mustapää
Harakan saari on hurmaava taidemaailma Helsingin paraatipaikalla (listen/kuuntele)
Helsingin näköalapaikalla, Kaivopuiston edustalla sijaitseva Harakan saari tunnetaan erityisesti kahdesta asiasta: luonnosta ja taiteilijoista. Pitkään puolustusvoimien käytössä ollut suljettu saari avattiin yleisölle vuonna 1989, ja samasta vuodesta alkaen kulttuurikeskus on vuokrannut helsinkiläisille ammattitaiteilijoille ja käsityöläisille ateljeetiloja saaren päärakennuksesta. Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivänä 9. elokuuta saarella aukeaa näyttely nimeltä Taiteilijoiden saari. Näyttelyssä on mukana 31 Harakan taiteilijatalossa työskentelevää kuvataiteilijaa ja käsityöläistä. Radio Suomen aamureportteri Vesa Marttinen kävi piipahtamassa saarella aistimassa näyttelyn ennakkotunnelmia. Työhuoneitaan esittelevät Sirkku Ala-Harja, Soili Mustapää sekä Aoi Yoshizawa.

and Soili Mustapää
Taiteilijoiden saari
HARAKKA – Île des artistes
Ryhmänäyttely / Group Exhibition 10.8 – 26.9.2021

Taiteilijoiden saari on 31 taiteilijan ryhmänäyttely, joka levittäytyy Harakan saaren historiallisiin rakennuksiin ja vanhoihin tunnelmallisiin kasematteihin.
Taiteilijoiden saareen ei ole tuotu mitään ylimääräistä, se ei ole spektaakkeli eikä se julista mitään. Näyttely on ehdotus toisenlaisesta tekemisen tavasta kansainvälisten taidetapahtumien rinnalle: paikallisen, työskentely-ympäristöönsä ja yhteisöönsä sitoutuneen taiteilijaryhmän sukupolvi- ja genrerajat ylittävästä yhteistyöstä. Näyttelyä ei ole haluttu rakentaa, vaan se on nostettu esiin siitä, mitä on jo olemassa.
Harakka on taiteilijoiden saari ja siksi näyttely kasvaa saaren ilmapiiristä ja miljööstä. Lähes kaikki teokset ovat syntyneet Harakan Taiteilijatalon työhuoneissa. Teoksissa välittyy kirkkaana taiteellisen työskentelyn tärkeä ydin: halu ilmaista itseä niin että muut saavat nähdä ja kokea jotain tärkeää. Näyttely on taiteilijoiden lahja saarella vieraileville ihmisille.
Näyttely on vierailijoille maksuton. Saareen saavuttaessa on maksettava pieni lauttamaksu.
Taiteilijat:
Sirkku Ala-Harja, Annette Arlander, Pira Cousin, Lotta Djupsund, Aino Favén, Noora Geagea, Kalle Haapala, Siiri Haarla, Iiris Hälli, Olof Kangas, Liisa Kallio, Osmo Kivimäki, Kastehelmi Korpijaakko, Matti Kähönen, Anni Leppälä, Pekka Luhta, Marika Maijala, Päivi Maunu, Soili Mustapää, Heikki Mäntymaa, Tuula Närhinen, Tuomo Rainio, Kai Rentola, Kaisa Salmi, Heli Sihvonen, Johanna Sipilä, Johanna Suonpää, Petra Vehviläinen, Virpi Vesanen-Laukkanen, Kari Yli-Annala, Aoi Yoshizawa
Kuraattori: Veikko Halmetoja
Näyttely on avoinna
ti-su 13-18, la-su 12-17
Lisätietoja: Harakan Taiteilijatalon sivuilta.
YEAR 2020
25-30.8.2020 SOLO EXHIBITION
NAKED – the transition of light and shadow
Paintings at Harakka Artists’ House, Telegraph Gallery
The Island of Magpie, Helsinki
NAKED – VALON JA VARJON TRANSITIO
Alaston keho. Näemme sen helposti kosiskelevana, helppona keinona saada katsoja pysähtymään teoksen eteen. Silti alastomuuden jäsentäminen millä tahansa metodilla katsojan käsitettäväksi on prosessi.
Ensin on vain tila, huone. Ja valo. Valo ja valon oppilaat, he jotka piirtävät ja maalaavat. Kun ovi aukeaa, kaikki muuttuu. Malli. Kävelevä vartalo jolla on vielä nimi, tavat ja vaatteet. Vaatteiden alta paljastuva jännittyneisyys häviää pikkuhiljaa, kuvia alkaa muodostua verkkokalvoille.
Hiili piirtää paperiin, sivellin kankaalle. Kukin hahmottaa näkemänsä omalla tavallaan. Tätä vielä pari kertaa, sitten on mallin työ tehty. Mallin, kankaan ja taiteilijan kolmikanta murenee, tästä eteenpäin on vain dialogi taiteilijan ja teoksen välillä. Sen, minkä malli välitti, koitan saada vangittua, taltioin hetkeä.
Olen vielä täysi, mutta tiedän että kun aika ja käteni saavat teoksen mielestäni valmiiksi, olen taas alaston ja tyhjä. Hetken ajan imin mallista, siirsin kankaalle. Nyt on transitio valmis, tulkin työ on tehty.

—————————————————————————–

Soili Mustapään maalauksia Harakan Taiteilijatalon Lennätin Galleriassa 25-30.8.2020.
Avoinna: ti klo 16-18, ke-su klo 12-17
TAPAHTUMIA:
25.8. tiistaina klo 16-18 vernissage/näyttelyn avajaiset
29.8. lauantai klo 16-18 pienet pippalot, vieraana TEVRI Ensemble (Kaukametsän kuoro) joka laulaa joitakin georgialaisia lauluja noin klo 17. Tervetuloa!

June 2020
Bachelor’s Thesis
TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES
Bachelor of Culture and Arts, B.A.
ABSTRACT
I PAINT MY CROSS ON THE WORLD
In this thesis, the author considers the interfaces and possible differences between photography and painting, based on why photography is no longer enough for her as a means of expression. The subject is approached through personally experienced, rhetorical questions as well as personal experience and artistic work.
The thesis, which was created in the writer’s chamber during the Corona pandemic quarantine, takes the author to areas of Aristotelian philosophy and mysticism to consider the purpose of art, the dimensions of medial art and her own role as an artist.
Thesis at Theseus (in Finnish)
Soili Mustapää: Maalaan puumerkkini maailmaan
YEAR 2019
5.11.2019 – 8.12.2019 SOLO EXHIBITION: OPEN ME
TURKU, FINLAND

Peri @ Forum Kortteli, Linnankadun ja Aurakadun sisäänkäyntien vitriinit
Linnankatu 11, 20100 Turku. Avoinna ma – pe 7 – 20:15, la 7 – 19:15, su 11 – 18:15

Facebook event: https://www.facebook.com/events/2160163644285287/
SALZBURG, AUSTRIA
Group Exhibition:
Atelier Elsbeth Bellartz, Erhardplatz 1
Up in the right corner: SERIE #2 Last Moment Photo Soili Mustapää, Paris April 2016. Performance / model: Cornelia Klara Poupard C – Print. Kollage auf Dibon Format 40 cm x 50 cm Edition 1/8
4pm – 6 pm
5-8.9.2019 SOLO EXHIBITION: OPEN ME
Telegraph Gallery, The Island of Magpie, Helsinki
E1: Avaa Minut -näyttelyssä on esillä Soili Mustapään valokuvia hiljaisuudesta, kuvat ovat elokuulta 2019 ja syntyneet Harakan saarella ja lähivesistössä.
Näyttely on avoinna to-la klo 12-18, su 12-16 ja se on Lennätin Galleriassa, joka sijaitsee noin 50 m ylämäkeen laiturista.
AVAA MINUT
Hiljaisia kuvia, joiden syntysyytä tai juurta en tiedä enkä tunne. Ehkä ne ovat tulleet tähän paikkaan siksi, että katsojalla on mahdollisuus tulkita ne omalla tavallaan.
Avaa minut. Anna kuville oma tarinasi. Tule, ja kirjoita se muistiin.
Kaksi ystävääni on jo avannut teoksia. Tässä niistä muutama lainaus:
————–
”Juutinrauma”
Melkein kuin silta näkyy epäselvä heijastus veden yllä. Ehkä maita yhdistävä, ihmisiä erottava. Televisiosarjassa sillalla oli keskellä ruumis ja sarjan aikana ylitin sen monta kertaa. Nyt ei ruumista, ehkä ei edes siltaa. Ehkä odotan yötä niin ei tarvitse selitellä näkemisiään. – Allan Minerva

Kun ranta ja heijastus ovat aivan samat
ja ehyt ja tyyni on taivaan ja veden avioliitto,
kun syvä ja kirkas on peilin kuvitelma…
– Eeva-Liisa Manner: Kun ranta ja heijastus ovat aivan samat
——————

Näyttelyn ohessa tapahtuvaa:
Meditaatio Lennätin Galleriassa (hiljainen hetki)
To-La 5-7.9. klo 12-12:30 sekä 17:30-18. Su 8.9. klo 14-14:30.
Sunnuntaina 8.9. klo 15 alkaen näyttelyn nyyttäripäättäjäiset, jotka järjestetään sään niin salliessa Harakan rantakallioilla, muutoin Lennätin Galleriassa. Sydvestit ja sadetakit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!
Harakan saaressa nähdään 11.–23.6. 2019 tieteen ja taiteen tekijöiden
Näyttelyn teokset ammentavat inspiraationsa keväällä saarella pidetystä kaksipäiväisestä suljetusta symposiumista, jossa niin Harakan saaren taiteilijat ja ympäristökasvattajat, kuin Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin ympäristöpalveluiden meren tutkijat kokoontuivat jakamaan eri alojen tietoa ja näkemyksiä sekä luomaan uutta tietämystä merellisestä ympäristöstä. Symposiumin kantavina teemoina toimivat muun muassa ilmastonmuutos, muovisaaste, meribiologia ja meren piilottamat hylyt.
Symposiumin ja osallistavan näyttelyn tavoitteina on lisätä ymmärrystä muutoksiin ympäristössämme, rohkaista havainnointiin sekä pohtia sitä, miten voidaan lisätä toimintamahdollisuuksia taiteen kautta, yksittäisissä valinnoissa ja kollektiivisissa teoissa. Harakan taiteilijatalosta näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat:
Kaisa Salmi, projektin vetäjä
Annette Arlander Lotta Djupsund
Kai Rentola Vappu Ormio
Päivi Maunu Iiris Hälli
Sirkku Ala-Harja Olof Kangas
Kari Yli-Annala Kastehelmi Korpijaakko
Aino Favén Tuula Närhinen
Anna Mari Räsänen Tero Kontinen
Aoi Yoshizawa Soili Mustapää
Pira Cousin Virpi Vesanen
Näyttelyä tukevat Taiteen edistämiskeskus, Helsingin ympäristöpalvelut
ja Helsingin kaupunki. Näkyvä ja näkymätön meri -näyttely 11.–23.6.2019
Galleria Lennätin ja Kasematti IV, Harakan saari, Helsinki
Avoinna ti–su 12–18, poislukien juhannus. Vapaa pääsy.
Harakka 30v.
Ryhmänäyttely Taiteilijatalon kirjastossa kesällä 2019

30 vuoden ajan Harakan taiteilijatalo on toiminut työhuoneena ja inspiraationa eri alojen taiteilijoille. Kirjaston näyttely esittelee talossa tällä hetkellä työskentelevien taiteilijoiden teoksia. Esillä on teoksia mm. taidemaalareilta, kuvanveistäjiltä, tekstiilitaiteilijoilta, kuvittajilta, valokuvaajilta ja mediataitaiteilijoilta.
Ryhmänäyttely on avoinna kesän 2019 ajan. Näyttelyyn pääset tutustumaan sunnuntaisin opastetulla saarikierroksella. Opastus lähtee Harakan laiturista klo 14. Kierroksella tutustutaan myös saaren luontoon.
Harakan taiteilijat 2019:
Sirkku Ala-Harja, Annette Arlander, Pira Cousin, Lotta Djupsund, Aino Favén, Kalle Haapala, Siiri Haarla, Iiris Hälli, Emmi Jormalainen, Olof Kangas, Osmo Kivimäki, Tero Kontinen, Kastehelmi Korpijaakko, Matti Kähönen, Anni Leppälä, Pekka Luhta, Marika Maijala, Päivi Maunu, Soili Mustapää, Heikki Mäntymaa, Tuula Närhinen, Tuomo Rainio, Kai Rentola, Anna-Mari Räsänen, Anna Sailamaa, Kaisa Salmi, Heli Sihvonen, Johanna Sipilä, Virpi Vesanen-Laukkanen, Kari Yli-Annala, Aoi Yoshizawa
YEAR 2018
3.12.2018 – 13.1.2019 SVANETIAN LUMOUS
TURKU, FINLAND

Soili Mustapää: The Enchantment of Svaneti
Peri @ Forum Kortteli, Linnankadun ja Aurakadun sisäänkäyntien vitriinit
Linnankatu 11, 20100 Turku. Avoinna ma – pe 7 – 20:15, la 7 – 19:15, su 11 – 18:15

Valokuvia Kaukasukselta, Euroopan huipulla sijaitsevalta Svanetian alueelta, jota ympäröivät vuorenhuiput kohoavat jopa 5000 metrin korkeuteen. Svanit, pieni etninen vähemmistöryhmä Georgiassa, on vaikeissa olosuhteissa kyennyt säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa vuosituhansien ajan. Olin vuonna 2011 valokuvaajana ensimmäisellä Lakhustin kylässä järjestetyllä georgialaisen laulun leirillä. Kylä sijaitsee Kaukasus -vuorilla noin 3000 metrin korkeudessa. Kuvat ovat siltä matkalta.
Seikkailusta on kulunut seitsemän vuotta ja mystisen kylän vaikutus tuntuu vieläkin – nykyään myös minä laulan. Ihmeellistä kyllä, perustin Suomeen vuonna 2017 georgialaisen laulun yhtye TEVRI Ensemblen (suom. Kaukametsän kuoro). Sen ohjelmistossa on lauluja niin esikristilliseltä ajalta kuin myös bysanttilaisia hymnejä sekä lauluja muun muassa Svanetian alueelta.
Turun Forum korttelin Linnankadun sekä Aurakadun puoleisten sisäänkäyntien vitriineissä esillä olevat teokset ovat aiemmin olleet Helsingin Esplanadin Jugend Cafe Aschanilla vuodenvaihteessa 2011–2012 osana Braveheart Georgia – Taipumaton Georgia näyttelyäni.
Logos-lehden numerossa 6/2011 julkaistiin kirjoittamani artikkeli, joka kertoo Georgian Kaukasus-vuoristoon suuntautuneesta kuvausmatkastani.
Voit lukea artikkelin lataamalla sen allaolevan linkin takaa.
Kirkko keskellä Kaukasusta (.pdf)
LOISTO 15. –17.11.2018
HARAKKA ISLAND, HELSINKI

Harakan saaren taiteilijatalo muuttuu ympärivuorokautiseksi lyhdyksi 15. – 17.11. Taiteilijatalon ikkunoihin syttyvät valot sen ensi vuoden 30. juhlavuoden etiäisenä. Niin rannalta kuin mereltäkin käsin nähtävä lyhty muistuttaa taiteen ja kulttuurin työtilojen merkityksestä.

VIENNA, AUSTRIA
October / Neunerhaus Art Exhibition and Auction in co-operation with Parisian photographer Cornelia Klara Poupard.

Information
Auction
Kunstauktion Mo, 5.11.2018
MAK Vienna (Austrian Museum of Applied Arts / Contemporary Art),
Stubenring 5/Eingang Weiskirchnerstraße 3, 1010 Wien
Einlass ab 18:00 Uhr, Beginn 19:00 Uhr
Exhibition at Wohlleb Culturel Showroom
Vorbesichtigung im Kunstraum Wohlleb
ab Mo., 15.10.- Di., 30.10. 2018, Mo. – Fr. 9:00 Uhr – 18:00 Uhr, Sa. 9:00 Uhr – 13:00 Uhr
Showroom at MAK
Vorbesichtigung MAK Wien (Eingang Weiskirchnerstraße 3, 1010 Wien)
4.11. und 5.11.2018: 11:00-17:00 Uhrin der Halle im 1. Stock
SALZBURG, AUSTRIA
Exhibition In the memory to Marie-Antoinette from Austria
Atelier Elsbeth Bellartz, Erhardplatz 1
16th October – 23rd October 2018

BUDABEST,
HUNGARY
Valóság, Todellisuus
Artist-in-Residence for one month

HARAKKA ISLAND, HELSINKI
Solo exhibition “E0 EXPERIMENTS”
28.8 – 3.9.2018 at Telegraph Cottage, Harakka Island.
Opening of the exhibition on Tuesday 28th of August at 18:00. Welcome!

Open daily 12 – 18


The Helsinki Georgian Choir TEVRI Ensemble concerts 2018

2018
- 16th November Restaurant Georgian House, Sörnäinen
- 16th November The Kamppi Chapel
- 23th September Käpylä Church
- 12th September Vallila Library
- 24th August Pontos-Kolhis festival, Sörnäinen
- 24th August Espa Stage, Helsinki
- 16th August Restaurant Wellamo, Katajanokka
- 16th August 16th August Restaurant Eira’s Sandro
- 16th August Tour of Choirs, Senaatintori
- 16th August MTV Good Morning Finland, live TV-show
- 25th May Chapel of Silence, Kamppi
- 19th May Kallio kukkii -festival, Kallio Library
- 6th May Chapel of Good Hope, Jätkäsaari
- 21st April Mascot Bar & Live Stage
- 7th January Käpylä Church
HELSINKI INTERNATIONAL ARTIST ASSOCIATION (HIAA)
Member of the Board 2018
PHOTOGRAPHIC CENTER PERI
Member of the Board 2018
Year 2017
TEVRI ENSEMBLE
The Helsinki Georgian Choir was established in autumn 2017.

ATELIER ASPA
artist residency. Lohja, Finland
runned by SKjL ry (Union of Finnish Art Associations)
PHOTOGRAPHIC CENTER PERI
Member of the Board 2017
Member of the Artistic Committee 2017
GROUP EXHIBITION
The Children of Lintula
Group Exhibition The Artists of Valaam
4. – 28.4.2017 CAFÉ SONCK 1912
Kallio Church , Itäinen Papinkatu 2, 00530 Helsinki
All the money raised through the sale of the artworks is going to the Lintula Holy Trinity Convent in Finland

LINTULAN LAPSET -taidemyyntinäyttely (in Finnish)
Taidenäyttely ja esityssarja Lintulan luostarin hyväksi
4. – 28.4.2017 CAFÉ SONCK 1912
Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2, 00530 Helsinki
Valamon taiteilijat on monen eri alan taiteilijoiden vapaa yhteenliittymä, joka perustettiin 2010-luvun alussa ideoimaan taiteellista ohjelmaa Uuden Valamon luostarin ja sen yhteydessä toimivan Valamon opiston tilaisuuksiin. Nyt Valamon taiteilijat laajentaa vastuualuettaan. Yhteistyössä Kallion seurakunnan, Aino Acktén kamarifestivaali ry:n ja Kallion kirkon tiloissa toimivan taidekahvila Sonckin kanssa toteutetaan taidemyyntinäyttely.
Näyttelyyn liittyy monipuolinen oheisohjelmisto. Niin taiteilijat kuin oheisohjelmiston tuottajat tekevät työnsä korvauksetta, ja näyttelyn koko tuotto käytetään lyhentämättömänä Lintulan luostarin tukemiseen. Näyttelyssä esitellään kuvataidetta grafiikasta ja valokuvista maalauksiin ja ikoneihin. Näytteillepanijoina laaja joukko suomalaisia monen polven eturivin taiteilijoita ja ikonimaalareita
Jukka Korkeila, Katariina Koskivaara-Ilmonen, Tiina Malinen, Elina Merenmies, Soili Mustapää, Antti Narmala, Saku Paasilahti, munkki Stefanos, Marjatta Tapiola, Emmi Tavela, Jesse Veijala, Leenamaaria Väinölä, Henry Wuorila-Stenberg, Tea Åvall

Avoinna MA-PE 10-17 ja tapahtumien yhteydessä, LA-SU suljettu.
Näyttely suljettu koko suuren viikon ajan ennen pääsiäistä, eli viikon 15.
Year 2016
GROUP EXHIBITION ’13 Heirs’
25. – 30.10.2016 TILA Gallery, Kalevankatu 40, Helsinki

Hanna Koikkalainen (Finland)
Soili Mustapää (Finland)
Sanna Vainionpää (Finland)
Opening of the Exhibition on Tuesday 25th of Nov 2016 at 18:00. Welcome!









“13 PERIllistä” (13 Heirs), the member exhibition of Photographic Centre Peri in Turku, will take over TILA Gallery in Helsinki 25.10.–20.11.2016. The exhibition changes on a weekly basis, showing the works 13 artists. The gallery is open evenings 3–9pm.
Common themes include the individual’s relationship to their environment and the enstrangement typical to the millenial age. Photography, a medium that creates a distance between the subject and the experienced, is used as a tool to process and understand these sentiments.
Artists on the evening shift
The gallery is open evenings 3-9pm. The unconventional opening hours are an attempt to bring light to the dark autumn nights. The exhibition is divided into four weekly slots, where each artist gets the use of one gallery wall. The four settings will each have their own opening.
BOOK COVER Design
for KARATAS Society
J. G. Bennett: Ihminen Kriisitilassa
(The Crisis in Human Affairs)
ANIF CULTURAL CENTER IN AUSTRIA
28th June- September 2016
Co-operation with photographer
Cornelia Klara Poupard (France):
Marie Antoinette – eine verkannte Persönlichkeit


Opening of the Exhibition on 28th of June 2016 at 7:30 p.m.
Address: Haus der Kultur, Mischlgutweg 5, A-5081 Anif, Austria
INTERNATIONAL GROUP EXHIBITION
4th June – 31st July 2016
Homing Pigeon– Kirjekyyhky, editio 5
Turku Forum & Naantali Spa Gallery FINLAND
Curators: Kio Griffith(USA/Japan) and Ville Laaksonen (Finland)




May OPEN STUDIO
Cité Internationale des Arts
Atelier 1518 (Arménie)
15, Rue Geoffroy L’Asnier, 75004 Paris




The Arts Promotion Centre Finland (TAIKE) awarded me a Travel Grant.
April 2016 OPEN STUDIO, PARIS
Atelier 1532 (Sibelius Atelier), Lundi 25 avril 2016
Entrée libre, de 18h30 à 21h
Soili Mustapää (Finlande)
Au cours de son open studio, l’artiste présentera des photos de sa série « Anonymous » racontant l’histoire des messages qui traversent la ville : qu’ils soient publics et ouverts, cachés, perdus et retrouvés dans la ville de Paris en Avril 2016,
Cette présentation de photos de rues est la première de l’artiste.





In ENGLISH:
OPEN STUDIO Monday 25th April
I am showing some photos of still ‘Anonymous‘ -series, which tells about messages: open, hidden, lost and found in the city of Paris in April 2016. This is my first presentation of street photography.
Monday 25th of April from 18:30 to 21:00 at Cité Internationale des Arts, studio ‘Jean Sibelius’ No 1532, 3rd floor, Annexe Address: 15 rue Geoffroy l’Asnier, Paris.

Photo: Ivica in Paris by Soili Mustapää
– Nokia mobilephone pinhole (manufactured)
from the workshop Camera Obscura
with prof. Ivica Kiš (Croatie) on the Worldwide
Pinhole Photography Day 24.4.2016
Artist-in-Residence, France
Cité Internationale des Arts, Paris

October 2015 Edition Gravis
Artist portrait of American composer Aaron Einbond
from the series ‘Chercheur dans la Cité – Seeker in the
City’ to German publishing company Edition Gravis.

June 2015
Helsingin Sanomat
Some photos from series The Death Cells of Suomenlinna (2014) published in the Finland’s largestnewspaper Helsingin Sanomat 5.6.2015
ARTPROOF / Tallinn
My Solo Exhibition Helsinki Facelift at Virka Gallery in 2014 was added to the Exhibition Gallery of an Estonian Art Printing Laboratory Artproof.

May 2015 #TASKUGALLERIA
Artist of the week 18 – 24.5.2015 @instagram
The game is a foot! I just opened my virtual exhibition at the Instagram Pocket Gallery of the Finnish Museum of Photography, where I’m the Artist of the week 18-24.5.2015. Warmly welcome!

Instagram account #Taskugalleria (Pocket Gallery), worldwideweb
APRIL 2015
Catalog Documentation of Art Work



Light Installation at Cité des Arts Auditorium by Visual Artist Solfrid Olette Mortensen (Norway).
CO-OPERATION / TEXT FOR GUNZI
I was asked to write a text for the press release of Gunzi’s art exhibition Hello Heaven at Huuto Galleria. This is how the words came out:
“Gunzi Holmström’s delicate watercolor paintings take the artist to a new level. The abstract thoughts suddenly began to appear on paper as colors and shapes that she does not try to explain. The exhibition includes Holmström’s latest works that she began to create during her artist-in-residence period in Paris during the spring of 2015 and continued working with since then.
The paintings as well as the installation included in the exhibition take the audience through abstraction to a timeless dimension where things always appear new and reformed, as if seen through the eyes of a child. When looking at Holmström’s works, one can sense that they have been inspired by the image worlds of different spiritual movements as they bring together universal structures as well as symbols through which she explores light and a visible and invisible world.
The exhibition offers the audience a reminder that at its best art is contemplation and it allows us to build a bridge towards spirituality. “
Paris 2015, Visual artist Soili Mustapää
April 2015 OPEN STUDIO, PARIS

Chercheur dans la Cité – Seeker in the City at Cité Internationale des Arts.
Poster for Paris Open Studio.
Photo: Artist portrait of Maria Stamati by Soili Mustapää.
Graphic Design: Sam Benyamina.










Photos from the Paris Open Studio by Pentti Wirta.
MARCH 2015

The Central Association of Finnish Photographic Organizations, Finnfoto, supported my work.
In March 2015 I received a grant for creative, artistic work.
More on Kopiosto website.
2015 Artist-in-residence Paris
January-April 2015

House of Hobbits @ Jotain muuta
Imagine if instead of adverts the billboards of a city displayed art sent in by the inhabitants? This became reality in Helsinki at the end of November (28.11.-30.11.2014 at 6-11 p.m. ), when the Jotain muuta kuin mainoksia! (Something else than adverts!) project, a collaboration between Riikka Lammi and the Finnish Museum of Photography, took over the Lasipalatsi square.
I took part to this project with three photos, which are works number 4 – 6 from my Suomenlinna series. Here is one example of a projected photo onto wall of the Rio Rex, number 6: The house of Hobbits.

See also: The Finnish Museum of Photography: Jotain muuta
2014 Artist-in-Residence
Sfakiotes Residency Program
Lefkada, Greece
.
Instagram Photos Decorating Transformer Cabinets
A photo competition last summer (2014) asked citizens to share their Helsinki-themed photos on Instagram. As an experiment I tagged few photos to this competition under my Instagram nickname Valokiila.
It was a nice surprise to hear that two of them are among winners and can now be seen on transformer cabinets.
- Bulevardi 6: Vispilä paddlesteamer
- Hietalahdenkatu 2: Suomenlinna Library
Read more: Instagram and #MEIDÄNHELSINKI.
Virtual Group Exhibition 
opened on the 5th of September 2014 @ aikamerkki.org
Kuva kertoo tarinan – Every Picture tells a Story
June 2014 Web Design
Solo Exhibition 16.4. – 25.5.2014 Virka Gallery
Helsinki Facelift
Photographer Soili Mustapää took photographs of her Facebook friends at different locations around Helsinki, exploring the dimensions of the portrait on social media. Mustapää wanted to find out what else a profile picture could be besides a mirror selfie shot with a mobile phone, a picture from an old photo album showing a middle-aged person longing after his or her youth, or perhaps a cartoonish image of a superhero. Could the methods of traditional portrait photography make a contribution in this area, or would it be possible to discover something entirely new?













Address: Helsinki City Hall, Pohjoisesplanadi 11-13 /Sofiankatu 1. HELSINKI
Open Mon-Fri 9-19 and Sat-Sun 10-16
See also: Exceptional opening hours
FOR PRESS: Tiedotusvälineille
– Virka Newsletter 1/2014 (27.1.2014) in Finnish
See also: HELSINKI Facelift, Opening of the Exhibition
Impressions of the exhibition in other blogs:
- Nokula: Kävin faceliftissä
- Mari Moilanen: Faceliftia naamakirjakasvoille
- Demokraatti 5.5.2014
Information about the exhibition in English (Visit Helsinki), in Swedish (Visit Helsinki), in Russian (Helsinki.ru) and Spektr 4/2014.
Multimedia of alternative photos:
GROUP EXHIBITION 9.–25.5.2014

at Jukka Male Museum with Sam Benjamin, Katja Blomberg, Milla Farin, Maarit Eloholma, Laura Kotila, Minna Tikka-Lapveteläinen, Tomi Laurila and Pertti Viitaniemi.
What does The City of Man look like?
Nine photographers have answered this question, all from their own points of view. The results can be seen in a photo exhibition opening on Friday, May 9th at Helsinki Cable Factory, The familiar parts of Helsinki have been photographed in surprising, humoristic and even touching ways. There is a story and feeling behind every photo – the photographer’s vision of his own city. City of Man is the theme of the final exhibition of the TSL photography course.
Have a look at my three works here.
Address: Jukka Male Museum, Art Gallery, Cable Factory, Tallberginkatu 1 B, 2nd floor, 00180 Helsinki. Open every day 9-21. Free entrance.




SOLO EXHIBITION
Orthodox Culture Center, Joensuu
Easter in Georgia 27.4 .– 23.5.2014
Kriste aghsdga! Cheshmaritad aghsdga!




RYHMÄNÄYTTELY / GROUP EXHIBITION
Icon and Photography exhibition
Turku Orthodox Parish 13 – 25.4.2014
with the students of Margit Vainio‘s icon painting class
Selection of photographs from the exhibition
A Pilgrimage to the Easter – photographs from Georgia.
Address: Seurakuntasali, Yliopistonkatu 19, 20100 Turku
PHOTOJOURNALISM
Management Plan
Fortress of Suomenlinna
– Unesco World Heritage Site
Hoitosuunnitelma
Suomenlinna – Unescon maailmanperintökohde

The compiling of the present Management Plan publication was coordinated by a working group comprising Restoration Director Heikki Lahdenmäki, Development Manager Petteri Takkula, Cultural Landscape Coordinator Iina Johansson, Restoration Architect Tiina Koskenniemi, Development Coordinator Milla Öystilä and Restoration Supervisor Jenni Sundberg from the Governing Body of Suomenlinna, together with Iina Valkeisenmäki, who edited the publication. Soili Mustapää, photographer of the Governing Body, has contributed to the selecting of images for the plan.
You can find the publication from the link below.
Suomenlinna Management Plan 2014
BOOK COVER
Energy Efficiency Plan 2014
The Governing Body of Suomenlinna
Book cover: Soili Mustapää
Photo: architect Petri Mikonsaari / SLHK
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
A pilgrimage to the Easter
photographs from Georgia
Pyhiinvaellus pääsiäiseen | valokuvia Georgiasta
3.3. – 28.5.2013 Culture Centre Sofia, Kallvikintie 8, 00980 Helsinki




List of Works (.pdf)
Suomenkielinen teosluettelo. (.pdf) in Finnish
Have a look at some photos from the opening of the exhibition.
Kirkko & Kaupunki 18.3.3013: Pyhiinvaellus pääsiäiseen Sofiassa






See also



Atelier European Fortresses
19 – 20.11.2012 at Suomenlinna, Finland
REPORT of the atelier I on conservation
Photographs by Soili Mustapää for the Governing Body of Suomenlinna.
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
City Bird longing for Nature
2.4. – 30.4.2013 Rikhardinkatu Library, Käytävägalleria, III floor
Rikhardinkatu 3, Helsinki City
Kivistä kaupunkia pidetään luontokokemusten suhteen köyhänä, sillä vain varpuset tirskuvat jalkakäytävällä ja kauppatorin lokit kärkkyvät helppoja aamiaisia. Ympäristö on luontokappaleille ankea, mutta rinnakkaiselo ihmisen kanssa on mahdollista, koska jotain ravinnoksi käyvää on aina löydettävissä.
Kevään tullessa kaupunkiluontokin herää horroksestaan. Eläinkunta aktivoituu ja on enemmän liikkeellä. Kukin eliölaji pyrkii viime kädessä varmistamaan oman lajinsa jatkuvuuden.
Valokuvaaja Soili Mustapään City Bird Longing for Naturekertoo keväisen luonnon tunnelmista: sen kauneudesta ja rauhasta, mutta myös kiihkosta ja toimeliaisuudesta. Kuvat on otettu kaupunkimiljöössä tai aivan sen läheisyydessä.
Links:
- Rikhardinkatu Library website, Events: Citybird Longing for Nature
- Rikhardinkatu Library: Event in Facebook
WEBDESIGN
Virtual exhibition Fetched from Afar 
for the Museum of Cultures
Kulttuurien museon virtuaalinäyttely
– Kaukaa haettua
Screen writing, Web Design, Image editing, technical solutions and photos of the Virtual Museum Tour by Soili Mustapää
Virtual museum opened 2.10.2012. Visit the Museum!

Avajaistunnelmia Kulttuurien museon Kaarihallissa 02.10.2012
The Opening party of the Virtual Museum at the Helsinki Museum of Cultures 02.10.2012.





- Kulttuurien museon lehdistötiedote 2.12.2012 (press release)
- Agricolan uutis- ja keskustelupalsta: Kulttuurien museon perusnäyttelystä verkkoversio (3.10.2012)
PRESS PHOTOS, more to be added later
Hiidenkivi
POP-UP EXHIBITION
Children See, Children Do
Pop-Up at the Georgian Cultural Evening and Black Sea Evening with Ensemble Iberia
Wednesday 30th May – 1st June, 2012
- Paintings: Children of the Art School Akvarelli
- Photographs from Georgia: Soili Mustapää




Flashback 2011

Photography book Flashback 2011 by Turku 2011 Foundation introduces
the best shots from Turku’s year as the European Capital of Culture 2011.
Editors have chosen 200 best photos from 100 000 photographs.
This photo ’1827 Backstage’ is in this book.
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
1827 HEVIBÄKKÄRI
The photographs of Soili Mustapää lead us to the backstage of worlds first heavy metal musical, 1827 Infernal Musical. Come and see, how the young actors at Turun Nuori Teatteri get ready for the show!
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Fotoserie av fotografen Soili Mustapää öppnar backstage-vyer på världens första heavymusikal, 1827 Infernal Musical. Kom och se, hur skådespelarna på Åbo Unga Teater förbereder sig till föreställningen!
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Teatterikuvia Teatterimuseossa 1.3. – 1.4.2012
Teatterimuseon Kinokahvilassa nähdään maaliskuun ajan valokuvaaja Soili Mustapään valokuvanäyttely 1827 Hevibäkkäri.
Teatterikuvasarja avaa näkymiä maailman ensimmäisen hevimusikaalin 1827 Infernal Musical bäkkärille. Turun Nuoren Teatterin musikaalin ensi-ilta oli 21.1.2011 Logomossa. Esityksen ohjasi Juha-Pekka Mikkola, käsikirjoitus oli Mike Pohjolan.
Näyttelyssä nähdään, kuinka Turun Nuoren Teatterin näyttelijät valmistautuivat esitykseen. Valokuvat ovat dokumentteja autenttisista tilanteista ja ne on kuvattu yhden ainoan esityksen aikana ruuhkaisessa ja hämärässä takahuoneessa näyttelijöiden kiireisten roolin- ja vuoronvaihtojen aikana. Kulissien takana otetuista kuvista välittyy näyttelijöiden intensiivinen keskittyminen ja niissä nähdään tulevaisuuden kasvoja, joista jotkut ovat ehkä tulevia tähtiä Suomen teatteritaivaalla.
Valokuvanäyttelyyn liittyen Teatterimuseon Kinokahvilan jättiscreenillä on mahdollisuus nähdä kohtauksia hevimusikaalista.
Yllä tuntemattomaksi jääneen kuvaajan julkaisema video näyttelyn avajaisista.
TEATTERIMUSEO Kinokahvila
Theatre Museum, Cable Factory, Helsinki
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki
Teatterimuseo avoinna ti 11:00 -18:00, ke 11:00 – 20:00, to – su 11:00 – 18:00
Koot: 13 kpl A3 ja 3 kpl Fotosec-PS Forex 420×600
Lataa teosluettelo (.pdf)
Yhteistyökumppanit: Teatterimuseo ja Turun Nuori Teatteri.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Lisätietoja
- Museot.fi näyttelykalenteri
- Paikkakoordinaatit Facebook-tapahtumasivulla
- Pressimateriaali Teatterimuseon lehdistösivulla
Katso myös:



1827 Hevibäkkäri valokuvasarja oli vuonna 2011 esillä Turun pääkirjaston Taiteiden Talossa sekä Helsingin Rikhardinkadun
kirjaston Käytävägalleriassa, lue lisää tässä blogissa:
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
Valokuvia Kaukasukselta 2.12.2011 – 30.1.2012
Taipumaton Georgia (Braveheart Georgia)
Tuoreita valokuvia Kaukasukselta, Euroopan huipulla sijatsevalta Svanetian alueelta, jota ympäröivät vuorenhuiput kohoavat jopa 5000 metrin korkeuteen. Svanit, pieni etninen vähemmistöryhmä Georgiassa, on vaikeissa olosuhteissa kyennyt säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa jo vuosituhansien ajan.
Soili Mustapää on helsinkiläinen valokuvaaja, joka on opiskellut sekä Helsingissä että Turussa. Hän on taiteilijana erityisen inspiroitunut myyttisen Georgian satumaisen kauniista vuoristomaisemista, ihmisistä ja kulttuurista. Taipumaton Georgia -valokuvanäyttely on näyttelytrilogian ensimmäinen osa.
Jugend-sali, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki
Avoinna: ma–pe 10–20, la 10–19, su 11–19.
Näyttelykuvien (16 kpl) vedostus:
Tekstiilipainatus, muovilista ylä- ja alareunassa.
Kuvakoot: 3 kpl pysty, 50 x 80 cm, 13 kpl vaaka, 50 x 80 cm ja 60 x 90cm
Soili Mustapään kirjoittama matkakertomus Kirkko keskellä Kaukasusta ilmestyi Logos-lehden numerossa 6/2011 sekä kaupunginosalehtien Töölöläinen ja Kamppi-Eira joulukuun numeroissa kokosivun artikkelina.
EXHIBITION
Muotikuvia, Butik Lilian



LOGOMO
Kulttuurin ja luovan talouden tapahtumakeskus
Köydenpunojankatu 14
20100 Turku
Vintage-henkinen juhlapukumallisto
Näyttelykuvat 3 kpl, koko A2, pearl.
Valokuvien pohjustus: 5 mm kapalevy.
- Nothing happens for a reason, Turku2011 blogi
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
1827 Takahuone
10.6. – 31.7.2011 RIKHARDINKADUN KIRJASTO, HELSINKI
Käytävägalleria (III krs)
Rikhardinkatu 3.
HELSINKI
Avoinna maanantai – torstai 9:00 – 20:00, perjantai 9:00 – 16:00, lauantai 10:00 – 16:00, paitsi 23.6 klo 9-18. Juhannuksena 24.-26.6. suljettu.
NÄYTTELYTIEDOTE
Edessänne on ensinäyttelyni, joka oli esillä toukokuun ajan Turun Pääkirjaston Taiteiden talossa ja nyt, kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun, täällä Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa.Olen helsinkiläinen ja opiskelin lukuvuonna 2010–11 valokuvausta Turussa. Sinä aikana sain Turku 2011 -säätiöltä luottamustehtävän toimia kulttuuripääkaupunkivuoden ajan Uudenmaan kulttuurikirjeenvaihtajana.
Kulttuuri on nyt heviä
Kun Turun Nuori Teatteri kajautti tammikuussa voimallisesti ilmoille maailman ensimmäisen hevimusikaalin, 1827 Infernal Musicalin, sain erityisluvan mennä kuvaamaan näyttelijöiden työskentelyä.
Kuvauksen tavoitteista
Valokuvaajana olen erityisen kiinnostunut dokumentaarisesta taidevalokuvauksesta ja psykologisesta henkilökuvauksesta. Tavoitteenani oli valokuvan keinoin tutkia, kuinka nuoret näyttelijät esityksen aikana rakentavat roolihahmojaan.
Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat dokumentteja autenttisista tilanteista ja ne on kuvattu yhden ainoan esityksen aikana ruuhkaisessa ja hämärässä takahuoneessa, näyttelijöiden kiireisten roolin- ja vuoronvaihtojen aikana. Kuvaajana koetin olla kärpäsenä katossa ja toimia mahdollisimman huomaamattomasti, jotta en häiritsisi näyttelijöiden intensiivistä keskittymistä.
Sattumaa vai teatterin taikaa?
Turun pääkirjaston Taiteiden Talo sijaitsee samassa osoitteessa kuin Helsingin kotini. Helsingin Rikhardinkadun kirjasto on kotikirjastoni Helsingissä. Sekä Helsingin että Turun kirjastot ovat vanhoja kirjastoja, joiden rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta – kuten hevimusikaalin tarinatkin.
Debytoivana valokuvaajana en olisi voinut löytää parempaa aihetta ensinäyttelylleni kuin vuoden 1827 tapahtumiin pohjautuvan maailman ensimmäisen hevimusikaalin, sillä kyseinen ajanjakso liittyy vahvasti myös valokuvauksen historiaan; ranskalainen tieteilijä Nicéphore Niépce sai vuoden 1827 tienoilla Camera Obscuraa käyttämällä otetuksi kuvan, jota pidetään maailman ensimmäisenä valokuvana.
Haluan tällä ensinäyttelylläni tarjota kurkistusaukon teatterin takahuoneen taianomaiseen tunnelmaan ja samalla rakentaa kulttuurisiltaa, paitsi näiden kahden kaupungin niin myös niiden vanhimpien kirjastojen välille.
Helsingissä 10.6.2011
Soili Mustapää, valokuvaajatar
- Helsingin kaupunginkirjasto: Tapahtumakalenteri
- Tässä blogissa: Kuvia Rikhardinkadun kirjaston näyttelyn pystytyksestä
- Helsingin kaupunginkirjasto: Riku on taiteen runsaudensarvi
BLOGGER AND CULTURE CORRESPONDENT
Culture Correspondent of Uusimaa for Turku 2011 Foundation
Turku, European Capital of Culture 2011
YKSITYISNÄYTTELY / SOLO EXHIBITION
1827 Backstage
TURUN PÄÄKIRJASTO2.5. – 31.5.2011
Taiteiden Talo, musiikki (II krs.), Linnankatu 2. TURKU
Avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 12-18.
- Turun Kaupunginkirjaston näyttelytiedote.
- Keski-Suomen kulttuurikirjeenvaihtaja Eveliina Korteoja:
Infernaalista keskittymistä - Uudenmaan kulttuurikirjeenvaihtaja Soili Mustapää:
1827 Infernal Musical kulissien takaa - Tässä blogissa: Salaisuuksien talon naisenergiaa
Näyttelykuvien (16 kpl) vedostus:
Muotoonleikattu, heijastamaton akryyli, koko 29.7 x 42.0cm, pysty ja vaaka.
Åbo huvudbibliotek Konstavdelningen
Musikavdelningen 2.5. – 31.5.
Teaterbilder: 1827 Backstage
På huvudbibliotekets musikavdelning kan man bekanta sig med fotografier av Soili Mustapää från backstagen av musikalen 1827 Infernal Musical. Mustapää ville med hjälp av fotografin undersöka hur skådespelarna vid Åbo Unga Teater bygger upp sina rollkaraktärer. Soili Mustapää är 2011-stiftelsens kulturkorrespondent i Nyland och detta är hennes första utställning.

——————————————————————————————————–
EXHIBITION / YHTEISNÄYTTELY
Visuaalisten aineiden kevätnäyttely, Paasikivi Opisto
Brinkkalan Galleria11.2. – 13.3.2011
Vanha Suurtori 3.
TURKU
NÄYTTELYKUVAT:
Mike – Marry My Camera
Mike Monroe, keikkakuva 14.1.2011 / Logomo Turku
15. tammikuuta 2011
Kulttuuripääkaupunkivuoden ilotulitus / Forum Marinum Turku
Näyttelykuvien vedostus: Muotoonleikattu, kirkas akryyli.
Yhteydenotot: soili.mustapaa (at) gmail.com
Löydät minut myös Facebookista ja Instagramista
